”Omaperäisyys ei ole ensimmäinen askel, vaan se on usein viimeinen. Meidän pitää ensin tietää mitä on jo tehty ja ymmärtää tekemisen kautta miten jokin on tarkoitettu esitettäväksi, jotta olemme valmiita viemään sen seuraavalle tasolle”
Teller
Opintokokonaisuuden alussa tutustuimme kuinka kurkattuja avainkortteja apuna käyttäen voimme kontrolloida kortteja. Mutta mitä jos avainkortti olisikin jotenkin käsitelty ja voisimme löytää sen tuntoaistin avulla. Tällä oppitunnilla tutustumme muutamiin yleisimpiin käsiteltyihin pelikortteihin. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset lyhennetyt kortit tai kortit joissa on lähes näkymättömiä epämuodostumia joka mahdollistaa niiden helpon ja nopean löytämisen pakasta. Tutustumme myös ”Crimpeihin” joilla kutsutaan pieniä taitoksia korteissa ja joiden avulla voimme löytää haluttuja kortteja. Oikein tehty ”Crimp” ei jätä näkyvää tai pysyvää jälkeä kortteihin.
Aikakoodit:
00:05 Johdanto
00:31 Crimp
05:08 Crimp valitun kortin kontrolloimiseen
08:14 Käsitellyt avainkortit
Lisää videosta
Aivan liian usein kuulee taikurin sanovan ”sillä miten kontrolloin kortin ei ole väliä, vain efektillä on väliä.” Tavallaan tämä on totta, mutta silti haluaisin esittää eriävän mielipiteeni, nimittäin jos katsoja ei usko että kortti on oikeasti ”hukassa” niin myös lopullisen tempun teho laskee. Tosin tämä on täysin riippuvaista myös tempusta. Jos tempussa sattumanvarainen kortti muuttuu katsojan kortiksi, niin se että katsoja oli varma ettei taikuri tiennyt missä valittu kortti oli ei ole yhtä merkityksellistä, kun taas tempussa jossa kortti löytyy esimerkiksi vaikka tavaamalla tai laskemalla kortteja on paljon suurempi merkitys sillä että taikuri ei näennäisesti tiennyt kortin sijaintia.
Erilaiset avainkortit ja Crimp mahdollistavat äärimmäisen puhtaita kontrolleja. Perinteisesti katsojien huomio on kaikkein terävimmillään hetkellä jolloin kortti palautetaan pakkaan ja periaatteessa kaikki näkyvä tai näkymätön manipulaatio antaa katsojille ratkaisun epäillä että ehkä taikuri teki jotain. Sekoituksella on oman kokemukseni, ja monen muun ammattitaikurin mukaan katsojia rentouttava vaikutus. Ikään kun sekotus jotenkin kertoisi heille sanattomasti että kortti on hukassa. Mutta noston kohdalla sama asia ei päde ja tästä johtue suosittelin jo alussa että kortteja kontrolloitaisiin pääsääntöisesti sekoituksilla, ei nostoilla. Roberto Giobbi oli tehnyt saman huomion ja ”Sharing Secrets” kirjassaan hän kirjoitti maailmanluokan korttitaikurista joka kontrolloi kortin aina samalla tavalla. Hän nosti pakan, kortti palautettiin pakan alaosan päälle, kortit kasattiin ja välittömästi hän nosti pakkaa tuoden kortin pakan päälle ”double undercutilla”. Jos tätä prosessia kuitenkin miettii yhtään tarkemmin, niin se on täysin epälooginen. Kortti siis palautettiin keskelle pakkaa eli se on noin pakan välissä. Mikä ihmeessä on syy nostaa pakkaa?!? Kortti oli jo pakan välissä! Se että pakkaa nostetaan ja sitten sekoitetaan ei paranna tilannetta yhtään, sillä eikö olisi ollut järkevämpää alunperinkin sekoittaa pakka ja sitten mahdollisesti nostaa se vielä kerran. Tämä on se järjestys jossa ihmiset ovat tottuneet tekemään sen korttipeleissä. Kieltämättä fiksuja ajatuksia ja pistivät minut itsekkin miettimään. Tiettyjä asioita on tullut tehtyä niin kauan että niihin ei enää kiinnitä huomiota tai niitä ei tule ajateltua, mutta yritän ainakin itse vastaisuudessa muistaa tämän.
Christian Chelman nostaa esille hieman saman asian 1990-luvulla Lontoossa tallennetulla luennollaan. Chelmanin mukaan korttien hukkaaminen pakkaan ei taikurin käsissä ikinä näytä ja tunnu siltä miltä oikea kortin hukkaaminen näyttäisi. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että taikureilla on tapana tehdä tuo kortin kontrolli välittömästi kun kortti on palautettu pakkaan ja tekniikoista johtuen emme yleensä pysty päästämään korteista irti tuon palautusprosessin aikana. Tämä on se hetki jossa käsitellyt avainkortit tai esimerkiksi crimp voi auttaa huomattavasti. Mieti esimerkiksi mitä tahansa avainkortti kontrollia minkä opimme jo opintokokonaisuuden alkupäässä, tiedät lukuisia tapoja saada katsojan valinnan avainkortin viereen. Mutta kauneus tulee vasta tämän jälkeen eli kun katsojan kortti palautuu pakkaan ja saamme avainkortin sen päälle, voimme kasata pakan ja päästää siitä irti. Esimerkiksi levittää sen pöydälle ja työntää kevyesti kortteja. Meidän ei tarvitse huolehtia tekniikasta, mitään jännitystä ei ole havaittavissa ja kortti on näennäisesti hukassa. Meidän ei myöskään tarvitse kiirehtiä kortin kontrolloimisen kanssa. Voimme unohtaa kortit hetkeksi ja viedä presentaatiotamme eteenpäin. Vasta jonkin ajan päästä nostamme pakan käsiimme ja esimerkiksi sekoituksella tuomme valitun kortin haluamaamme paikkaan. Tähän ei kohdistu enää huomiota koska kortti hukattiin jo jokin aika sitten ja äärimmäisen rehellisesti.
Esimerkiksi Crimpiä käyttäen tuo prosessi voisi mennä näin. Katsoja sekoittaa pakan, levität kortit pöydälle viuhkaksi ja katsoja vetää sieltä yhden pois. Kerää kortit ja pyydä katsojaa näyttämään kortti kaikille. Samalla hetkellä tee Crimp pakan pohjimmaiseen korttiin ja nosta se pakan väliin pitäen breikki sen alta. Pyydä katsojaa palauttamaan kortti pakkaan levittäen kortit käsien välissä ja jaa pakka breikkisi kohdalta. Katsojan kortti menee siis Crimpin alle. Kasaa pakka välittömästi ja levitä se takaisin pöydälle kuin valintatilanteessa. Voit kevyesti siirtää sormilla kortteja korostaen sanattomasti tilanteen rehellisyyttä ja siirtyä presentaatiossasi eteenpäin. Hetken päästä kasaa kortit pöydältä vasempaan käteen ja kevyesti käsien tullessa yhdeen anna pakan erottua Crimpistä ja sekoita kortti pakan päälle. Erilaisia avainkortteja käyttäen sinun ei tarvitse edes katsoa kortteihin vaan pienellä harjoittelulla tämän kaiken voi tehdä tuntoaistilla.
Tai miltä kuulostaisi seuraava; katsoja valitsee kortin, katsoo sen ja näyttää kaikille, anna koko pakka katsojalle ja pyydä häntä itse laittamaan kortti pakkaan ja sekoittamaan se! Yksinkertaista, jos kortti valittiin käyttämällä mitä tahansa Forcea aikaisemmasta kappaleesta ja kortti oli jotenkin käsitelty yllä kuvatuin tavoin. Tämänkaltaiset tekniikat ovat äärimmäisen hämääviä myös toisille taikureille ja olen saanut omakohtaisesti kokea sen lukuisia kertoja.
”Taikurit eivät aina muista että kirjan pitäminen siitä kuka keksi ja minä tekniikan ei ole välttämättä paikkaansapitävää, sillä kaikki eivät halua jakaa keksintöjään. Tästä johtuen muistamme usein vain ne jotka halusivat”
Armando Lucero
ALWAYS CUT THE CARDS
Aikakoodit:
00:05 Tempun esitys
01:29 Tempun selitys
Historia
”Always Cut the Cards” on Larry Jenningsin temppu ja se on julkaistu ”A Visit With Larry Jennings” kirjasessa 1982. Temppu on sinänsä erinomainen osoitus tempusta, josta jää helposti katsojille mielikuva että taikuri voi tehdä ihan mitä tahansa pelikorteilla, sillä heille jää vahva muistijälki siitä, että he itse hukkasivat kortit pakkaan, vaikka todellisuudessa he hukkasivat vain puolet korteista.
ROCKSTARS
Aikakoodit:
00:05 Tempun esitys
00:53 Tempun selitys
Historia
John Bannonin ”Rockstars” on loistava esimerkki siitä, että myös taikurilehdissä on aina välissä todella laadukkaita temppuja. Se on julkaistu Genii-lehden maaliskuun numerossa 2018 (Vol. 81 No. 3). Tempun inspiraationa on toiminut Jack Carpenterin ”Blind Lemon Aces” joka julkaistiin ensin Steve Mayhewn luentolehtisessä ”Impressing Jodie Foster” 1999 (s.10) ja myöhemmin Carpenterin omassa ”Pasteboard Palette” luentolehtisessä 2006.
Lisää tempusta
Kuten videolla sanon, temppu on yksi parhaista mitä olen lukenut viimeisen noin viiden vuoden aikana ja käytän tätä jatkuvasti! Olen myös näyttänyt sen lukuisille taikureilla ja yllättää myös heidät täysin. Vielä hauskempaa on nähdä heidän ilmeensä kun kerron heille mistä se on, koska hyvin monet tilaavat Geniin lehteä, mutta jälleen hyvin harva keskittyy lukemaansa tai ylipäätänsä lukee temppujen kuvauksia kortit käsissä. Tunnustan itse että luen yleensä ilman kortteja ja tästä johtuen olen vahingossa ohittanut todella hyviä temppuja. Esimerkiksi muutama oppitunti sitten kirjoitin ”Värisuora finaalista” jolla minua hämäsi toinen taikuri vain kertoakseen että temppu löytyy kirjasta jonka olen lukenut mielestäni lukuisia kertoja, mutta en siis kortit kädessä…
BONUS: COLLECTORS (Sisältää VERNONIN ”TILT”)
Tämä rutiini on tässä oppitunnissa bonuksena. Temppu itsessään on varsin hyvä ja taikuuden klassikko, mutta pääsyy lisätä tämä temppu tähän opintokokonaisuuteen on Dai Vernonin ”Tilt” jota tempussa hyödynnetään.
Aikakoodit:
00:05 Tempun esitys
01:55 Tempun selitys
09:53 Tilt – Syvyysilluusio
Historia
Roy Waltonin useamman kortin Sandwich teema tunnetaan yleisesti nimityksellä ”The Collectors”. Tempun esiosa on periaatteessa O.W. Meyersin ”The Burglars” temppu joka julkaistiin Jean Hugardin ”More Card Manipulations Serie 1” kirjassa 1938 (s.17). Tempussa neljä kuningasta nappaa kiinni neljä jätkää jotka on näennäisesti laitettu pakan väliin. Tässä versiossa kaikki kortit ovat kuitenkin kuvapuoli alaspäin.
Jay Osen ”Ose’s Addition” Harry Loraynen ”Close-up Card Magic” kirjassa 1962 (s.91) on hieman lähempänä lopullista ”The Collectors” temppua. Kyseinen temppu löytyy tältä opintokokonaisuudelta osana Cannibals rutiinia myöhemmällä oppitunnilla. Tempussa kuninkaat häviävät yksi kerralla ja nappaavat väliinsä aikaisemmin valitut kolme korttia. 1969 Roy Walton julkaisi temppunsa ”The Collectors” jossa kaksi valittua korttia ilmestyy välittömästi kuvapuoli ylöspäin olevien kuninkaiden väliin kun ne pudotetaan pakan päälle. Temppu julkaistiin ”Abracadabra” lehdessä helmikuussa 1969. Ed Marlo vei lopulta idean pidemmälle julkaistessaan ”The Hierophant” lehden talvinumerossa 1996 version, jossa neljä ässää nappasi väliinsä kolme valittua korttia.
Videon versio on lähimpänä Derek Dinglen ”Dingle’s ”Collectors” temppua jonka Dingle julkaisi ”Hierophant” lehden numerossa 5-6 1971. Myöhemmin Dinglen versio julkaistiin Richard Kaufmanin kirjoittamassa ”The Complete Works of Derek Dingle” kirjassa 1982. Yksinkertaistin Dinglen korttien valinta ja vaihtoprosessia mutta pääidea varastaa kaksi korttia salaa pakan päälle ja ladata kortit niiden väliin on Dinglen rutiinista.
”Tilt” tekniikka on Dai Vernonin keksintö ja se kiersi taikureiden keskuudessa vuosia ennen virallista julkaisemista. Itseasiassa suuri osa taikureista tuli tietoiseksi tekniikasta vasta kun Ed Marlo julkaisi sen pohjalta pienen kirjasen ”Tilt!” 1962. Myös valmistautuminen ”Tilt” tekniikkaan yhdellä kädellä on keksitty lukuisien taikureiden toimesta.