”Pidä korttipakkaa kun pitäisit lintua. Tarpeeksi tiukasti, ettei se pääse lentämään karkuun, mutta ei niin kovaa että se rusentuu”
Roberto Giobbi
Tällä oppitunnilla opetellaan käsittelemään pelikortteja esteettisesti kauniisti mutta samalla ammattimaisesti. Näistä tekniikoista on hyötyä kaikille pelikorteista ja korttipeleistä kiinnostuneille. Älä hyppää tämän oppitunnin yli, sillä monet tulevat tekniikat perustuvat siihen, että teet perusteet oikein. Taloa rakentaessa perustus on kaikki kaikessa ja liian pehmeälle perustukselle rakennettu talo voi romahtaa oman painonsa alla.
Aikakoodit videoon myös YouTuben kuvauksessa.
00:05 Pelikorttien pehmeä käsittely
00:40 Korttien poistaminen kotelosta
01:40 Korttien tasaaminen
03:28 Jakoasento ja pakan siirtäminen kädestä käteen
05:54 Korttien levittäminen kädestä käteen
07:48 Korttien poistaminen pakasta
09:10 Pakan nostaminen
11:50 Korttien jakaminen
14:26 Dribble – Korttien pudottaminen kädestä käteen
Tällä toisella videolla paneudutaan tarkemmin eri tapoihin sekoittaa pelikortteja rehellisesti.
Aikakoodit videoon myös YouTuben kuvauksessa.
00:08 Overhand sekoitus
02:00 Hindu sekoitus
03:48 Weave sekoitus/Incomplete Faro Shuffle/Hankaus sekoitus
06:00 Riffle Shuffle
08:48 Tabled Riffle Shuffle
11:20 Tärkeä vihje rahapelejä korteilla pelaaville
VIDEOON LISÄTTÄVÄÄ
Varsinaisesti minulla ei ole lisättävää videolla käsiteltyihin aiheisiin. Jos kuitenkin joku rahapelejä enemmän pelaava, vaikkapa pokeriammattilainen eksyy tänne, niin on hyvä nostaa esille että Yhdysvalloissa matemaatikko Perci Diaconiksen mukaan, pelikorttipakan sekoittaminen niin sanotuilla riffle shuffleilla vaatii peräti seitsemän sekoitusta, jotta pakka on oikeasti niin sekaisin, että alkuperäisestä järjestyksestä ei ole enää jälkiä.
Vaikka suuri osa pelikasinoista tänä päivänä käyttää jo automaattisia sekoituskoneita, niin isossa osassa maailmaa pelikortteja sekoitetaan edelleen käsin. Kasinomaailmassa onkin varsin yleinen niin sanottu ”riffle, riffle, strip, riffle” sekoitussarja, jossa pakkaa sekoitetaan periaatteessa vain neljästi ja yksi noistakin neljästä sekoituksesta on nostosarja. Maailman johtava uhkapelien asiantuntija Steve Forte kirjoittaa kirjassaan ”Casino Game Protection” (2004 s.232) että tämä ei ole riittävä määrä sekoituksia pakan alkuperäisen järjestyksen muuttamiseen. Forte suositteleekin että kasinotyyliseen sekoitussarjaan lisättäisiin ”boxing the deck” (sekoitusvideolla ajassa 11:20, nostetaan noin kolmasosa pakasta päältä alle tai pohjalta päälle ennen sekoitusta) edeltämään jokaista sekoitusta tai vaihtoehtoisesti tehdään neljä sekoitusta, strip ja sekoitus. Toinen uhkapelien asiantuntija David Malek suosittelee rahapeleissä, joissa on isompi panos, käytettävän ”wash, box, riffle, riffle, box, riffle riffle, strip, riffle, cut” sekoitussarjaa jossa ”wash” on siis korttien sekoittaminen pöydän pintaa vasten, ”box” on kolmasosan nosto, ”riffle” pöydällä tehtävä ”riffle shuffle” ja ”strip” on pakan nopea nostaminen neljästä kuuteen osaan ennen sekoitusta. Nopealla testillä ilman isompaa kiirehtimistä kyseiset sekoitukset vievät kokeneen korttien käsittelijän käsissä 15-20 sekuntia. Sinänsä suhteellisen pieni aika odottaa jos pöydässä on satoja euroja…
”Jos teet töitä kuin hiiri ja synnytät elefantin, se on taikuutta! Jos teet töitä kuin elefantti ja synnytät hiiren, se on traagista”
Sol Stone
PeiLIN KÄYTTÄMINEN HARJOITTELUUN
Klassisessa taikurikirjallisuudessa kirjoitetaan paljon kuinka taikurin pitäisi aina harjoitella peilin edessä. Tämä pitää jossain määrin paikkaansa, mutta peilin käyttämisessä harjoitteluun on myös negativiisia puolia, joita en valitettavasti nosteta juurikaan esille. Joten käsitellään asiaa hieman molemmista näkökulmista.
Peilin rakentaminen
Ihan ensimmäisenä kuitenkin, harjoitteluun kelpaa periaatteessa mikä tahansa reilumman kokoinen peili. Esimerkiksi suurella osalla suomalaisista on eteisessä isohko kokovartalo peili joka kelpaa harjoitteluun. Taikuri kuitenkin haluaa yleensä harjoitella rauhassa ilman häiriötekijöitä, joten pienen peilin rakentaminen harjoittelua varten voi olla hyvä idea. Kuten ensimmäisessä oppitunnissa esittelen, taikureille on tarjolla kolmeosaisia peilejä. Idea tällaisessa kolmeosaisessa peilissä on siinä, että se näyttää heijastuksen sinulle myös oikealta ja vasemmalta. Tämä on äärimmäisen hyödyllistä, sillä harvemmin voimme valita esiintymistilanteemme niin, että yleisö on vain ja ainoastaan suoraan edessämme. Peilejä on saatavilla valmiina taikurinvälineliikkeistä mutta kyseessä on minusta sellainen väline, jossa saa helposti säästettyä useampia kymppejä ja peilin voi ihan hyvin tehdä itse.
Tarvitset vain kolme kappaletta suurinpiirtein samankokoista peiliä tai peilimäistä materiaalia ja jotain jolla liittää peilit yhteen. Oma ikävanha kolmeosainen peilini on tehty Sotkan tai Jyskin palapeileistä. Vastaavia palapeilejä tuntuu saavan ainakin Bauhausista, IKEA:sta ja kaikista hyvin varustetuista sisustus tai rakennustarvikeliikkeistä. Yksinkertaisimmillaan peilit voi liittää toisiinsa peilien mukana tulevalla tarralla, jolla peilit olisi tarkoitus kiinnittää seinään. Tai vaihtoehtoisesti myös tuttu ja turvallinen eristynauha/putkiteippi joka myös ”jesarina” tunnetaan toimii erinomaisesti. Tosin, palapeilistä tehty peili on suhteellisen painava ja luonnollisesti myös herkkä särkymään jos se sattuu esimerkiksi putoamaan. Jokin aika sitten törmäsin askarteluliikkeessä välineeseen joka ratkaisee molemmat ongelmat.
Arkarteluliikkeissä myydään nykyään peilimuovia tai muovipeiliä. Periaatteessa kyseessä on paksuhko pahvi/kartonki, jossa on peili pinta. Tuotetta saattaa olla saatavissa myös isommissa hypermarketeissa, mutta pääasiassa olen itse törmännyt siihen hyvin varustetuissa askartelu tai taidetarvike kaupoissa. Verkkokaupoista sitä Suomessa myy ainakin Sinelli ja Slöjd-Detaljer. En ole henkilökohtaisesti kumpaakaan tilannut, vaan satuin aikanaan löytämään vastaavaa tuotetta paikallisesta askarteluliikkeestäni, joten en ole täysin varma kuinka hyvälaatuinen tuollainen peili on, mutta jos sitä markkinoidaan peilinä, niin olettaisin sen toimivan myös kuten peili. Paikallisesta liikkeestäni tuota on tuon yhden löytymisen jälkeen valitettavasti ollut loppu. Lyhyesti siis, hankkikaa kolme suurinpiirtein samankokoista peiliä, teipatkaa ne yhteen yhdeltä sivulta yllä olevan kuvan mukaisesti ja lopputuloksena teillä on peili, joka menee kasaan ja pysyy itsestään pystyssä avattuna.
Kolmiosaisesta peilistä vielä sen verran että kukaan ei estä teitä lisäämästä peiliin kahta lisäosaa tehden siitä viisiosaisen. Taikureiden keskustelupalstoilla kulkee tarina oikeasti korttihuijarista, ei taikurista, joka kuulemma jäi kiinni koska joku hänen oikealla puolellaan istunut sattui näkemään hänen bravuuri liikkeensä joka kerta. Tästä turhautuneena uhkapeluri rakensi seitsemänosaisen peilin jotta tätä ei ikinä pääsisi tapahtumaan uudestaan. Tosin, taikurille tämä saattaa olla lievää liioittelua ja seuraavaksi tarkastelen mistä tämä johtuu.
Peilin käyttämisen etuja ja haittoja
Yleensä klassisessa kirjallisuudessa peilin käyttämistä suositellaan väitteellä, että se näyttää taikurille saman näkökulman mitä yleisö näkee taikuria katsoessaan. Peilin kautta siis pystymme näennäisesti näkemään tekniikkamme sellaisena kuin yleisö sen näkee. Asia ei kuitenkaan ole näin yksinkertaista. En halua mennä liiaksi yksityiskohtiin, mutta jos nyt joku haluaa ottaa aiheesta tarkemmin selvää, niin Googlettakaa ”The Law of Reflection” eli ”heijastumisen laki”. Lyhyesti peili ei näytä meille tismalleen sitä mitä yleisömme näkee vaan peilistä saatu heijastus on useampia asteita eri kulmassa kun todellisuus. Paras ratkaisu tähän on harjoitella mahdollisimman lähellä peiliä. Tällöin tämä heijastuksen ja sen mitä yleisö oikeasti näkee välinen ero pienenee, mutta valitettavasti täysin samaan on mahdotonta päästä. Teoriassa jos jotenkin kykenisit sijoittamaan peilin katsojan silmien tasolle ja asettamaan sen sopivaan kulmaan, voisit saada aikaan heijastuksen joka jäljittelee täysin sitä mitä katsojat näkevät, mutta meillä on tähän nykyään paljon helpompikin ratkaisu josta lisää edempänä. Pysytään vielä peileissä.
Peili antaa meille kuitenkin suuntaa antavaa informaatiota tekniikkamme puhtaudesta ja etenkin kolmiosaisella peilillä pöydällä, voimme harjoitella niin lähellä peiliä että heijastumisen vääristymisen vaikutus on suhteellisen pieni. Mutta tämä vääristyminen on syytä pitää mielessä ja on olemassa tiettyjä tekniikoita, joissa peili ei valitettavasti tule ikinä antamaan teille rehellistä palautetta. Tässä opintokokonaisuudessa esimerkiksi lopussa olevat passit tai voltit, kuten niitä suomeksi kutsutaan, lukeutuvat tällaisien tekniikoiden alle. Yleisesti tekniikat joissa yleisö ja taikuri seisovat ja yleisö katsoo taikurin käsiä ylhäältä alaspäin ovat erityisen alttiita vääristyneelle heijastukselle.
Peiliä siis kannattaa käyttää jossain määrin harjoittelun yhteydessä, mutta ei liikaa sillä liiallinen peilin käyttö voi aiheuttaa myös sen, että esiintyjästä tulee riippuvainen peilikuvan näkemisestä tekniikan toteuttamiseksi. Toinen ongelma, joka on edelleen jossain määrin äärimmäisen yleinen, on tapa jossa peilin kautta liikaa harjoitellut taikuri kehittää itselleen tavan räpäyttää silmiään aina kun hän tekee jonkin salaisen tekniikan. Jos räpsäytät silmiäsi tehdessäsi jotain salaista, et luonnollisesti näe sitä myöskään peilistä koska silmäsi olivat kiinni ja tästä johtuen luulet, että tekniikkasi on hyvällä tasolla kun todellisuudessa se näkyy joka kerta. Peilin edessä harjoitellessa on siis äärimmäisen tärkeää olla tästä tietoinen ja pyrkiä tietoisesti pitämään silmät auki hetkinä kun teet salaisia tekniikoita.
Peili siis opettaa sinua tekemään mahdollisimman näkymätöntä tekniikkaa, mutta valitettavasti peili ei opeta sinulle kuinka tuo tekniikka toteutetaan oikeassa esiintymistilanteessa. Peili on staattinen paikallaan pysyvä kohde ja kun harjoittelemme peilin edessä, pysymme yleensä paikallamme jotta näemme peilistä mahdollisimman tarkan heijastuksen. Oikeassa esiintymistilanteessa, meidän ei kuitenkaan tarvitse pysyä paikallamme! Voimme liikkua, oikealle, vasemmalle, eteen ja taakse, puhua ihmisille joka puolella ja tämä luo meille paljon mahdollisuuksia piilottaa tekniikkamme luonnollisten liikkeiden alle. Tästä johtuen videokamera on paljon parempi oman tekniikan kehittymisen seuraamiseen.
Videokamera käyttäminen harjoitteluun
Videokamera ei räpäytä silmiään ja se tuijottaa herkeämättä sitä mihin se on suunattu. Tämä on toisaalta hyvä ja huono asia. Videokameralla voimme välttää peilin kautta muodostuneen heijastuman vääristymisen, edellyttäen että videokamera on sijoitettu oletetun katsojan silmien tasolle. Jos kuvaatte jotain tekniikkaa pöydän pinnan tasolla olevalla videokameralla, on lopputulos ihan yhtä vääristynyt kun peilissäkin. Tosin videokamera ei siltikään ole ihminen, se on staattinen ja se kuvaa tilannetta yhdestä kiinteästä kohdasta. Videokameran huomiota ei voi ohjata muualle ja se ei räpäytä silmiään, naura, taputa tai reagoi kuten oikea ihminen. Tämä on syytä pitää mielessä kun omaa tekemistään katsoo videolta. Toiseksi videokameran käyttäminen harjoittelussa vie aikaa. Jos kuvaatte 30min harjoittelusession kameralle, niin sen läpi käyminen vie toiset 30 minuuttia. Tästä syystä suosin itse edelleen peiliä, mutta pyrin tasaisesti tarkistamaan tekniikkaani myös videokameran välityksellä.
“Osa taikureista harjoittelee sokeasti uudelleen ja uudelleen. Joskus yrityksen ja erehdyksen kautta, vuosien työllä he päätyvät hyvään metodiin. Mutta viisas taikuri käyttää päätään, analysoi mitä tekee ja oppii saman päivissä tai viikoissa. Pitäkää tämä mielessä harjoitellessanne.
Dai Vernon