”Kaikki asiat ovat vaikeita kunnes niistä tulee helppoja”
Persialainen sanonta
Avainkortti (keycard) ja kurkkaaminen(peeking) ovat usein korttitaikuudessa vahvasti liitossa. Tästä johtuen käsittelen molempia samalla oppitunnilla. Periaatteessa avainkortissa on kyse kortista, jonka taikuri tietää etukäteen tai jonka taikuri kykenee löytämään erilaisia tapoja käyttäen. Yleisimmin avainkortti on joko valitun kortin ylä- tai alapuolella tai taikurin ennalta tietämän matkan päässä katsojan valitsemasta kortista.
Avainkortin käyttäminen voidaan jakaa pääsääntöisesti kolmeen vaiheeseen. Avainkortin saamiseen, avainkortin saamiseen haluttuun paikkaan suhteessa katsojan korttiin ja lopuksi katsojan kortin kontrolloimiseen avainkortin avulla. Yleisin tapa saada avainkortti on kurkata satunnainen kortti sopivasta sijainnista pakasta.
KURKKAUS
- Aikakoodit
00:05 Johdanto
00:50 Kortin kurkkaus pakan päältä
02:32 All around square up kurkkaus
03:22 Overhand sekoitus kurkkaus
04:03 Kurkkaus pakan pohjalta
04:50 Katsojan sekoittaman pakan kurkkaus
05:37 Pohjimmaisen kortin kurkkaaminen luonnollisten liikkeiden aikana
07:07 Bubble Peek/Uhkapelurien kurkkaus
Pääasiassa kurkkaukset ovat niin vanhoja ja tavallaan itsestäänselviä tekniikoita, että niiden alkuperää on lähes mahdotonta jäljittää. Suuri osa on hyvin todennäköisesti kehitetty korttipöytiä varten ja ne ovat siirtyneet sieltä taikureiden repertuaariin. Kurkkauksia pidetään myös yleisesti aloittelijoiden tekniikoina, mikä sinänsä on hauskaa, koska yksi helpoimmista tavoista huijata alaa tuntevaa taikuria on yleensä kurkata kortti jollain tavalla jota hän ei tunnistanut tai jota hän ei osannut odottaa. Hyvin käytettynä kurkkaus voi olla äärimmäisen hämäävä ja yhdistettynä avainkorttiin voidaan kortteja kontrolloida todella rehellisen oloisesti, sillä kun valittu kortti on palautettu pakkaan, voidaan pakasta välittömästi päästää irti ja se voidaan esimerkiksi levittää pöydälle. Tämä hämää usein jopa toisia taikureita, koska he ovat tottuneet siihen että valittu kortti pitää kontrolloida heti kun se on palautettu pakkaan, vaikka periaatteessa tämän on huonoin hetki kontrolloida korttia, koska kaikki huomio on edelleen pakassa ja palautuksen rehellisyydessä.
AVAINKORTTI JA SEN KÄYTTÖ
- Aikakoodit
00:05 Johdanto
00:36 Avainkortin sijoittaminen valitun kortin viereen
03:02 Avainkortin ja breikin käyttäminen yhdessä
04:30 Roberto Giobbin avainkortin käyttämistapa
08:52 Dai Vernonin avainkortin käyttämistapa
10:38 Valitun kortin löytäminen ja kontrollointi avainkortin avulla
13:20 Kortin kontrollointi Ribbon Spreadista
Historia
Avainkortin historia on lähes yhtä vanha kun pelikorttien. Ensimmäinen kuvaus avainkortin käyttämisesti korttitempussa on löydetty Girolamo Cardanon kirjasta ”De subtilitate” ja se on julkaistu jo 1550. Lukuisia perinteisiä avainkorttitekniikoita löytyy myös 1800-luvun lopun Professori Hoffmanin kirjoista ”Modern Magic” 1876 ja ”Tricks with Cards” 1889.
Dai Vernonin avainkortin käyttämistapa on julkaistu Lewis Gansonin kirjoittamassa ”Dai Vernon’s Ultimate Secrets of Card Magic” 1967 (s.159). Roberto Giobbin avainkortin käyttämistavat löytyvät ainakin ”Card College – Personal Instruction” videoilta ja ”Card College Vol.1” (s.138-142)
Lisää Aiheesta
Jos hallitset overhand sekoitustekniikan ja osaat arvioida edes karkeasti pakan puolivälin, on pakkaa mahdollista sekoittaa avainkorttia käyttävien temppujen aikana. Kontrolloi ensin katsojan kortti avainkortin alle, suurinpiirtein pakan puoliväliin. Sitten aloita overhand sekoitus ottaen pakan päältä pieniä nippuja kortteja. Noin 15 kortin jälkeen ota iso nippu kortteja ja sen jälkeen jatka sekoitusta normaalisti. Idea on että otat koko pakan keskiosan, jossa siis valittu kortti on, yhtenä isona nippuna joka pitää avainkortin ja katsojan valinnan vierekkäin. Tämä ei ole vaikeaa ja hämää isoa osaa avainkortin tuntevia koska yleisesti oletetaan että avainkortin käyttäminen estää pakan sekoittamisen.
Jos huomaat esityksesi aikana, että joku katsoja sekoittaa kortteja luonnollisesti overhand sekoituksella, voit myös antaa katsojan sekoittaa pakkaa. Todennäköisyys sille että hän sattuu sekoituksen aikana nostamaan pakan juuri avainkortin ja valinnan välistä on äärimmäisen pieni! Voit edesauttaa tätä pyytämällä kyseistä katsojaa antamaan pakalle vain ”sekoitatko pakkaa nopeasti…” ja kun hän on aloittanut ohjaat huomiosi muualle, ojennat kätesi häntä kohta ja annat hänelle heti lisäohjeen ”ja nostat sen kädelleni…” Katsojalle ei jää näin aikaa sekoittaa pakkaa liian kauaa. Tosin, tämä tekniikka ei ole kauhean toimiva tavallisille ihmisille Suomessa, sillä oman kokemukseni mukaan suuri osa suomalaisista sekoittaa pakkaa hankaamalla pakan päätyjä yhteen faro-sekoituksen tyyliin. Mutta esimerkiksi aasialaisille ja amerikkalaisille tämä toimii hyvin suurella todennäköisyydellä.
Avainkortteihin palataan uudestaan oppitunnilla 15, jolloin tutustutaan edistyneempiin avainkorttitekniikoihin.
KORTIN VALITSEMISEN VARIOIMINEN
Jos teette paljon korttitemppuja, jotka alkavat perinteisesti ”ota yksi kortti…” ei tule kestämään kauaa kun törmäätte ilmiöön jossa henkilö jolle temppua teette vastaa ennen kuin temppu on edes alkanut että ”olen nähnyt tämän ennenkin…” Tämä ei tarkoita että hän olisi oikeasti nähnyt tempun ennen, vaan tavallinen katsoja olettaa että jos temppu alkaa samalla tavalla jonka hän on nähnyt ennenkin niin sen täytyy myös loppua samalla tavalla.
Tätä voidaan kuitenkin kiertää varsin yksinkertaisesti. Luonnollisesti helpointa olisi varmaan tehdä vähemmän ”ota kortti…” alkavia temppuja mutta toinen tapa on naamioida tämä valintaprosessi sellaiseksi, että katsojat eivät yhdistä sitä perinteiseen ”ota kortti…” avaukseen. Tässä muutamia esimerkkejä.
– Pudota kortteja kädestä käteen dribble tekniikalla ja pyydä katsojaa sanomaan ”seis”. Kun hän sanoo seis, näytä hänelle oikean käden korttien pohjimmainen kortti ja samalla ota breikki vasemman käden korteissa. Anna oikean käden korttien pudota vasemman käden korttien päälle. Kortti valittiin ilman että sitä poistettiin edes pakasta.
– Pyydä katsojaa vain ajattelemaan yhtä korttia. Sitten ikään kuin jälkikäteen saa idea, että myös muiden pitäisi saada tietää kortti, joten ojenna pakka katsojalle ja pyydä tätä ottamaan ajattelemansa kortti pois pakasta ja näyttämään se muille. Ota samalla pakka takaisin ja kontrolloi kortti.
– Tee temppu, jos mahdollista, nimetyllä kortilla. Eli sen sijaan että kortti valittaisiin fyysisesti pois pakasta, voit kertoa katsojille että jos pyytäisi heitä ajattelemaan korttia, olisi hyvin todennäköistä että he ajattelisivat pata ässää, hertta rouvaa tai risti seitsemää, koska ne ovat niin käytettyjä korttipeleissä. Sen sijaan pyydä heitä nimeämään joku muu kortti, jotta kukaan ei voi väittää että temppu olisi sovittu etukäteen. Kontrolloi nimetty kortti esimerkiksi tällä oppitunnilla olevilla ribbon spread tekniikoilla.
Vastaavasti voit jakaa vastuun kortin valinnasta useammalle ihmisille; yksi nimeää värin, toinen maa, kolmas arvon. Näin kolme ihmistä muodostaa näennäisesti sattumanvaraisen kortin.
– Kysy onko jollakin suosikki korttia? Jos on, ojenna pakka heille ja pyydä heitä ottamaan se pois pakasta. Kontrolloi kortti haluamallasi tavalla.
PULSE LOCATION & SIRKUS KORTTITEMPPU
Oheisella videolla kaksi yksinkertaista korttitemppua jotka perustuvat avainkortin käyttöön.
Aikakoodit
00:05 Tempun esitys
02:17 Tempun selitys
04:30 Sirkus (Circus) korttitemppu variaatio
Historia
Temppu jossa katsojan kortti löydetään pulssin avulla on vanha. Samankaltaisin vanhin julkaistu versio löytyy Jean Hugardin ”Encyclopedia of Card Tricks” kirjasta vuodelta 1937 jossa Conrad Rheiner löytää katsojan kortin pulssin avulla tempussa ”Card Detected by Pulse Beat”. Rheiner tosin ei käytä avainkorttia vaan force johon tutustutaan oppitunnilla 12. Sirkus korttitemppu tässä muodossaan löytyy ”The Royal Road to Card Magic” kirjasta 1948 (s.138) mutta se on oletettavasti paljon vanhempi.
Sirkus korttitemppu ei itsessään ole kovin hyvä temppu, kuten jo videolla varoitin. Se on niin sanottu ”Sucker efekti” jossa näennäisesti yleisö luulee, että taikuri on epäonnistunut tempussa, ennen kun taikuri yllättäen paljastaa että kaikki oli vain harhautusta. Tällaisien temppujen kanssa kannattaa olla äärimmäisen tarkkana sillä ne voivat edesauttaa tilannetta, jossa yleisö kääntyy taikuria vastaan tai yleisö kokee, että myös heillä on oikeus alkaa leikitettä taikurin kanssa ja he esimerkiksi lopettavat ohjeiden noudattamisen. Yhdessä esityksessä tulisi käyttää maksimissaan yhtä tällaista ”sucker efektiä”.
”Todella taianomainen efekti nojautuu täysin olosuhteisiin, joissa efekti toteutettiin”
John Born
TAIKATEMPPUJEN ESITTÄMINEN
Taikatemppujen esittämisestä puhuttaessa käytetään usein sanaa presentaatio. Tällä tarkoitetaan viestiä, teemaa tai tarinaa joka on rakennettu taikatempun ympärille. Tämä on myös se asia joka pyrkii sitomaan taikatempun osaksi laajempaa kokonaisuutta tai asiayhteyttä. Presentaatiota voi lähestyä lukuisista eri näkökulmista ja siihen suhtaudutaan eri piireissä eri tavalla. On tärkeää ottaa huomioon, että kirjoitan tämän artikkelin taikuuden harrastajat tai aloittelijat mielessä. Eli pyrin lähestymään temppujen esittämistä henkilön näkökulmasta, joka esiintyy todennäköisesti pääsääntöisesti ystävilleen, perheenjäsenille ja tuttaville sosiaalisissa tilanteissa, mutta ei ammattimaisesti. On myös tärkeä muistaa että ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa esittää taikuutta ja taikatemppuja. Päätät itse mitä tietä päädyt kulkemaan ja nämä neuvot ja havainnot eivät ehkä sovellu juuri sinulle.
On kuitenkin olemassa yksi ikävän yleinen tapa esittää taikuutta ja suosittelen sinua välttämään sitä viimeiseen asti! Se ei ole viihdyttävää eikä millään tavalla merkityksellistä. Tämä tapa on niin sanottu kuvaileva esitystapa, jossa käytännössä taikuri vain kuvailee mitä hän tekee ääneen; ”laitan kortin pakan keskelle, napsautan sormia ja se on pakan päällä…” Sinun ei tarvitse syöttää katsojille itsestäänselvää informaatiota, anna heidän itse päätellä mitä teet sen pohjalta mitä he näkevät. Oikeastaan ainut poikkeus tästä on juuri ennen isoa taikuuden hetkeä, jos haluat korostaa tilanteen puhtautta ja mahdottomuutta ja saada tilanteesta jäämään aikaan vahvemman muistijäljen. Voit esimerkiksi korostaa että kätesi ovat todella tyhjät ja hyvin hitaasti näyttää ne sormet avoinna, molemmilta puolilta. Edellyttäen siis että kätesi ovat todella tyhjät ja sinulla ei ole mitään piiloteltavaa. Mutta muuten pyri välttämään kuvailevaa esitystapaa.
Tämä koskee myös itse efektiä. Sinun ei tarvitse alleviivata sitä mitä tapahtui. Anna yleisön tajuta se itse ja ennen kaikkea anna heille aikaa reagoida siihen! Esimerkiksi kun tempussa tapahtuu jotain ihmeellistä niin pidä kolmen sekunnin tauko. Pysähdy, älä tee mitään, katso vain paikkaa missä efekti tapahtu ja hiljaa mielessäsi laske kolmeen… Yksi, kaksi, kolme.. Kolmen jälkeen voit nostaa katseesi ja katsella ympärillesi vielä muutaman sekunnin. Syy miksi katsot efektiä etkä yleisöä on kohteliaisuus. Kun ihminen kokee todella voimakkaan taikuuden hetken, se voi tuntua samalta kun sinut yllätettäisiin tekemästä jotain salaista. Anna siis ihmisille hetki kerätä itsensä, ymmärtää että kukaan ei tuijota heitä tällä hetkellä ja vapaus nauttia hetki tästä tunteesta.
Maaginen tarinankerronta
Maaginen tarinankerronta, jota esiintyy todella paljon klassisessa taikurikirjallisuudessa oli pitkään hyvin suosittua. Tämäntyyppinen taikuuden esittäminen perustuu yleensä jonkin sortin tarinaan. Taikuri esimerkiksi kertoo yleisölle mitä hänelle tapahtui jossain tai mitä hän näki jossain. Tämä on edelleen täysin toimiva tapa esittää taikuutta, etenkin lavalla tai estraadilla, mutta ihmisten lähellä tehtäessä sosiaalisessa ympäristössä tällainen klassinen käsikirjoitukseen perustuva esitystapa ei sovellu kovinkaan hyvin nyky-yleisöille. Se vie liikaa aikaa. Valitettavasti iso osa nyky-yleisöstä on kasvanut erilaisessa kulttuurissa. Tv ja elokuvat leikkaavat nopeasti ja usein ja ihmisten keskittymiskyky on laskenut valtavasti siitä mitä se oli vielä muutama vuosikymmen sitten. Joten pitkä tarinavetoinen esitys ei ole sosiaalisiin tilanteisiin paras ratkaisu, ellei sitten esiintyjällä ole tarpeeksi taitoa ja karismaa saada se toimimaan. Mutta pääsääntöisesti minä en suosittele pitkiä tarinavetoisia presentaatiot sosiaalisissa tilanteissa esitettäväksi.
2010:n alkupuolella Portugalissa järjestettiin ensimmäisiä virtuaalisia taikurikongresseja Essential Magic Convention (EMC).Kongressi järjestettiin verkon välityksellä ja se poikkesi perinteisistä taikurikongresseista ja pyrki lähestymään taikuutta samoin kuin monen muun ammatin kongressit tai esimerkiksi TED puheenvuorot. Kongressissa oli yhtenä osana paneelikeskustelu, jossa useampi taikuri keskusteli nimenomaan taikuuden esittämisestä ja presentaatioista. Paul Harris piti loistavan puheenvuoron jossa hän ihmetteli kuinka moni taikuri edelleen +2010 tekee sosiaalisessa tilanteessa edellä kuvattua tarina presentaatiota. Hän kertoi esimerkin jossa hänen ja hänen ystävänsä olivat ulkona kahvilla ja hänen ystävänsä halusi esittää hänelle jotain. Saman tien kun hänen ystävänsä alkoi esittää hänelle temppua niin kaikki hänen ystävässään muuttui; hänen ryhtinsä, hänen eleensä, tapansa liikkua, puhetapa ja rytmi. Tiedostamattaan hänen ystävänsä oli muuttunut Clark Kentistä Teräsmieheksi! Toisin sanoen, hänen ystävänsä ei esittänyt taikuutta omana itsenään, hänellä oli kokonaan toinen persoona taikuuden esittämiseen ja se oli selvästi havaittavissa ulospäin. Tämä ei sinänsä olisi ongelma jos hän esiintyisi tuntemattomille, mutta nyt hän esiintyi ystävälleen ja tämä ystävä huomasi heti muutoksen. Harris totesikin että hänen oli pakko keskeyttää ystävänsä esitys ja kysyttävä häneltä ”miksi sinä esiinnyt minulle?”
Tämä esimerkki on kummitellut minua lähes vuosikymmenen ja joka kerta taikureita kohdatessani, suorastaan säikähdän kuinka yleistä tuo on. Ehkä paras tapa kuvata tuota henkilölle, joka ei ole sitä nähnyt sivullisena tai kokenut sitä on sanoa että taikurilla menee esiintymisasetus päälle. Eli siis ikään kun taikurissa olisi jossain nappia jota painamalla hän menee esiintymisasetukselle ja alkaa esiintymään. Kun esitys on loppu, taikuri palautuu alkuperäiseen tavalliseksi itsekseen.
Vaihtoehdoksi tällaiselle esiintymistavalle on niin sanottu keskusteleva presentaatio. Taikuri tavallaan johdattelee keskustelun haluamaansa aiheeseen, joka johtaa tilanteen taikatemppuun. Keskustelevan presentaation ydin on siinä, että näennäisesti yleisö tai katsoja ei voi suoraan sanoa koska temppu alkoi. Temppu oli tavallaan osa luonnollista keskustelua ja yksi asia johti toiseen.
Keskusteleva presentaatio ei tarkoita sitä että taikuri selittäisi mitä sylki tuo suuhun vaan keskusteleva presentaatio voi olla ihan yhtä suunniteltu kun maaginen tarinankerronta. Joka kerta tehdessään samaa temppua, taikuri sanoo samoja asioita aina suurinpiirtein samaan aikaan eli presentaatio on siis ennalta harjoiteltu. Mutta samaan aikaan keskustelevassa presentaatiossa on paljon tilaa vuorovaikutukselle ja se ei tunnu yksinpuhelulta tai monologilta, kuten useissa tapauksissa tarinankerronta tuntuu. Keskusteleva presentaatio voi lyhyimmillään olla lauseen tai parin mittainen. Aloituslause, jonka pääasiallinen tarkoitus on herättää katsojan mielenkiinto ja mahdollisesti lopetus, joka tavallaan kasaa tempun ja presentaation yhteen. Valinnan mukaan välissä voi olla lisää selkeästi ennalta suunniteltuja lauseita tai sitten ei.
Yksi tapa aloittaa tällainen keskusteleva presentaatio on kysymyksellä. Kysymyksen kysyminen on lähes aina tehokkaampaa kuin toteamukset. Esimerkiksi presentaatio voi alkaa;
”Monet uskovat aaveisiin” (toteamus)
”Uskotko aaveisiin?” (kysymys joka on suunnattu yhdelle)
”Uskotteko aaveisiin?” (kysymys joka on suunnattu kaikille)
Jälkimmäiset ovat selvästi kiinnostavempia kuin ensimmäinen sillä ne osallistavat yleisön mukaan esitykseen. Keskusteleva presentaatio voi myös alkaa täysin fiktiivisellä kysymyksellä kuten vaikkapa ”Satuitko katsomaan eilen televisiossa….” tai ”Oletko nähnyt sitä uutta kiertävää videota…” Normaalin keskustelun keskelle pudotettuna, esimerkiksi hiljaisen hetken jälkeen, tuollainen avaus voi toimia varsin luontaisena siirtymänä taikatemppuun. Pääasiallinen tehtävä avauslauseella on kuitenkin saada yleisö kiinnostumaan siitä mitä tapahtuu seuraavaksi.
Presentaation ei myöskään tarvi aina olla sanallinen vaan se voi olla myös sanaton. Tällöin tavallaan eleillä, teoilla ja olemuksellasi pyrit välittämään jotain viestiä yleisölle siitä mitä tapahtuu ja miten. Yksinkertainen esimerkki voisi olla vaikka mentalisti taivuttamassa lusikkaa. Hyvin harvoin metallia taivuttaessaan mentalistit sanovat mitään, he ehkä hierovat lusikkaa tai sitten vain näennäisesti keskittyvät siihen silminnähtävän kovasti. Mutta varsinaisesti mentalisti ei ikinä sano suoraan ”keskityn nyt lusikkaan ja mieleni voimalla taivutan sen…” Sanottuna tuo kuulostaa aavistuksen naurettavalta, mutta jos katsoja itse ajattelee että ilmeisesti hän jotenkin keskittymällä sai lusikan taipumaan, se alkaa tuntua uskottavammalta ja ennen kaikkea kiehtovalta, ihmeelliseltä, ehkä jopa pelottavalta.
Joskus vain viihdyttävä presentaatio myös riittää. Taikatempun ei aina tarvitse sisältää syvempiä merkityksiä tai sanomaa, joskus riittää että se on vain viihdyttävä. Toki taikuus voisi olla paljon enemmänkin, mutta kaikella on aikansa ja paikkansa. Esimerkiksi pikkujouluyleisö tai yleensä humalainen yleisö, joista Suomessa ei ole pulaa, ei ole paikka syvällisille tai pohdiskeleville presentaatioille. Joskus riittää että pidetään hauskaa ja hämmästytään sen ohessa. Tämä on itseasiassa se tapa jolla suuri osa ammattitaikureista hankkii leipänsä, myös minä. Eli nokkelia heittoja, vuorovaikutusta ja hauskoja tilanteita. Tempussa saattaa silti olla joku syvällisempi merkitys, mutta sitä ei ehdi alleviivaamaan. Jos joku huomaa sen, kunnia siitä heille! Suuri osa ammattitaikureista on viihdyttäjiä ja mikään ei kerro tilaajalle että yleisö viihtyy yhtä tehokkaasti kun nauru ja raikuvat aploodit.”Funny is Money”
”Showmiehen täytyy tehdä asioita joista yleisö pitää. Taiteilijan täytyy tehdä asioita joista hän pitää”
Juan Tamariz
Huomionarvoista on myös se, että taikatemppu ei aina tarvitse presentaatiota! Taikurit olivat täysin hämillään 2000-luvun alussa kun David Blaine ilmestyi ensimmäistä kertaa televisioon ja hänen presentaatio oli varsin usein vain ”katso!”, tai ”katso tätä!” Internetin keskustelufoorumit täyttyivät taikureista riehumassa ”EI, EI, EI NÄIN!!!” Mutta siinä mitä Blaine teki ei ollut mitään väärää… Blaine oli ymmärtänyt sen mitä ehkä maailman paras elävä taikuri oli sanonut jo vuosikymmeniä; ”joskus taikatemppu ei vaadi mitään presentaatiota, vaan taikuus itsessään on riittävän vahvaa ja vakuuttavaa kannattelemaan itseään”
Uskottavuus
Minkä tahansa presentaatiotavan valitsekin, niin pidä myös mielessä uskottavuus. Jos olet 15v niin se että alat kertomaan tarinaa kuinka sinua huijattiin hämyisessä salakapakassa ei ole uskottavaa. Tarinasi ja presentaatiosi täytyy olla jollain tasolla uskottavia tai se syö esittämäsi tempun tehoa. Yksi tapa tehdä presentaatiosta uskottavia on sitoa ne muihin omiin kiinnostuksen kohteisiisi. Jos olet oikeasti kiinnostunut jostain, suhtaudut siihen usein innokkuudella ja intohimolla ja muut havaitsevat sen kun puhut tästä asiasta. Jos pystyt liittämään tuon todellisen innostuneisuuden myös presentaatioosi, niin yleisö aistiin sen ja on siitä kiinnostunut, vaikka he eivät tietäisi asiasta itse mitään.
Käsikirjoittaakko vaiko ei?
Tämä tuntuu jakavan taikurit kahtia. Osa uskoo että käsikirjoittaminen on välttämätöntä ja toinen osa ei koe sitä tarpeelliseksi. Molemmilla puolilla on hyviä argumentteja käsikirjoittamisen puolesta ja sitä vastaan. Pääsääntöisesti käsikirjoituksen puolesta puhuu se, että esityksestä katoaa kaikki turha jaarittelu ja jäljelle jää vain itse asia. Kaikki oleellinen tulee varmasti sanottua. Myös kaikki, um, oh, ah, seuraavaksi, tuota noin, nih, noh ja muu niin sanottu täytesanailu vähenee huomattavasti jos esitys on käsikirjoitettu.
Negatiivisena seikkana käsikirjoituksessa koetaan usein se, että ensinnäkin käsikirjoitus on opeteltava täysin ulkoa. Jos käsikirjoitusta ei osaa täysin ulkoa ja se vaatii yhtään ylimääräistä ajattelua, yleisö huomaa heti että se mitä esiintyjä sanoo on käsikirjoitettua. Käsikirjoitus jota ei ole täysin sisäistetty ei siis tunnu tai kuulosta spontaanilta vaan ennalta harjoitetulta. Tämä sopii taikuuteen heikommin kun vaikkapa teatterin lavalle. Toinen kritiikki käsikirjoitusta kohtaan on usein se, että käsikirjoituksesta tehdään liian tiukka ja siinä ei ole tilaa joko improvisaatiolle tai katsojien kanssa käytävälle vuorovaikutukselle. Niin sanottu espanjalainen koulukunta kokee, että jos taikuri ei ole luonnostaan hyvä näyttelijä, niin liika näytteleminen ja käsikirjoittaminen syö esiintyjän ja yleisön välisen yhteyden aitoutta. He kokevat että kaikki valheellinen kuten keksitty käsikirjoitus tai hahmo voivat syödä tätä yhteyttä.
Kuulun itse molempiin luokkiin. Lavalla tai estraadilla kaikki mitä sanon on käsikirjoitettua ja ennalta suunniteltua. Mutta olen tehnyt osaa repertuaaristani jo yli 20 vuotta ja vaikka kaikki on periaatteessa käsikirjoitettu joskus, niin se mitä sanon nykyään ei välttämättä edes muistuta alkuperäistä käsikirjoitustani. Olen tehnyt tietyt temput niin monta kertaa että en enää nojaa käsikirjoitukseen esittäessäni niitä, jotenkin vain tiedän mitä sanoa missäkin kohti. En sano näitä asioita samalla lailla illasta toiseen mutta sanon ne niin, että niiden merkitys ei muutu. Puhun siis tavallaan improvisoiden mutta käsikirjoitetusti. Lähitaikuutta tehdessäni taas en ole käsikirjoittanut suurta osaa repertuaaristani. Tosin olen tehnyt suurta osaa repertuaaristani niin paljon, että samassa kohdassa tietyssä tempussa sanon yleensä aina tietyt avainsanat tai asiat. Noudatan siis tavallaan löyhää käsikirjoitusta mutta en ole sidottu siihen. Silti alussa, suosittelen että kokeille edes käsikirjoittamista. Edes pääkohdat, miten aloitatte, miten hoidatte tempun pääkohdat, pohjustatte ja niin sanotusti myytte tempun huippuhetken ja miten lopetatte tempun. Muutama avainsana tai lause riittää. Tämä antaa teille rohkeutta esiintymistilanteeseen ja helpottaa tempun viemistä loppuun asti ennen kun tempusta on tullut osa teitä.
Ja lopuksi huomautus. Tämän opintokokonaisuuden yhteydessä olevista tempuista vain muutama on minun omassa repertuaarissani. Suuressa osassa esitysvideoita en ole miettinyt varttia kauempaa miten esitän temput, joten en suosittele käyttämään minun presentaatioitani sellaisenaan. Ne eivät ole kauhean hyviä… Itseasiassa ennen videoiden kuvaamista pohdin, pitäisikö minun kirjoittaa temppuihin paremmat presentaatiot tai edes pohjat, joita voisitte käyttää paremmin pohjana oman ensimmäisen presentaationne luomisessa. Mutta valitettavasti minulla ei ollut siihen aikaa ja se mikä sopii minulle, ei välttämättä sopisi teille. Mutta presentaatiosta, esittämisestä ja käsikirjoittamisesta on kirjoitettu taikureille jonkin verran. Itse olen kokenut ainakin tässä artikkelissa mainitsemani kirjat äärimmäisen hyödyllisiksi presentaatioiden kannalta.
“Ovelalla toteutuksella ja puhtaalla tekniikkalla ei ole mitään merkitystä jos presentaatio on puutteellinen”
Dai Vernon
GEMINI TWINS
Historia
Gemini Twins tempun historia on jälleen monimutkainen. Yleisesti taikurit olettavat, että temppu on Karl Fulvesin joka julkaisi sen ”More Self-working Card Tricks” kirjassa 1984 jossa kirjan ensimmäinen temppu on nimeltään ”Gemini Twins”. Fulves tosin oli julkaissut hyvin samankaltaisen tempun ”Stopped Twice” kirjassaan ”Impromptu Opener” 1979 (s.2). Kuitenkin jakoprosessi, mihin temppu siis perustuu on paljon Fulvesia vanhempi. Theorode Annemann muun muassa julkaisi ”The Jinx” taikurilehden joulukuun 1937 numerossa tempun ”Locatrik” joka käyttää samaa periaatetta. Myös Herb Rungie julkaisi The Jinxissä 1940 maaliskuussa tempun ”Hidden Mystery” joka käyttää samaa perusperiaatetta. Temppu kuitenkin tunnetaan yleisesti Fulvesin keksintönä ja suuri osa taikureista on oppinut sen nimenomaan Fulvesin kirjasta, joka on varsin hyvälaatuinen ja edullinen kirja aloittelijoille.
Perus periaate on varsin yleinen nykyään korttitaikuudessa ja siitä on lukuisia variaatioita. Lukuisat taikurit ovat myös vieneet periaatteen pidemmälle ja käyttäneet sitä esimerkiksi neljä samanarvoisen kortin kuten neljän ässän löytämiseen pakasta. Tässäkin opintokokonaisuudessa tulemme tutustumaan ainakin yhteen neljän kortin versioon myöhemmin.
Vaikka temppu saattaa tuntua yksinkertaiselta, niin sen ei kannata antaa hämätä. Videolla avustajanani toiminut puolisoni Jaana on nähnyt varmasti enemmän korttitemppuja kuin 99,9% maailman ihmisistä. Hän on ollut mukanani muun muassa Espanjassa lukuisia kertoja kokoontumisissa, jossa maailman parhaat korttitaikurit näyttävät temppujaan. Häntä ei siis käytännössä pysty enää hämäämään perinteisillä korttitempuilla. Mutta kyseisen tempun kuvaamisen jälkeen hän tuumasi ”Vielä 10 vuoden jälkeenkin onnistut hämmästyttämään minua!” Gemini Twins onkin periaatteessa lähes täydellinen korttitemppu. Se ei sinänsä sisällä tekniikkaa joka on piilotettava, se ei tunnu matemaattiselta, taikuri käsittelee pakkaa vain minimaallisesti ja katsoja tekee loput. Ja katsoja tekee suurimman osan työstä.
LUKUSUOSITUKSIA
Jos tässä kappaleessa lukemasi materiaali miellyttää sinua ja haluaisit lisää samantyylistä materiaalia niin suosittelen suuntaamaan kirjastoon. Monessa suomenkielisessä taikurikirjassa on juuri tämänkaltaista materiaalia. Esimerkiksi Markku Purhon kirjoittama ”Suuri Suomalainen Taikatemppukirja” sisältää paljon materiaalia, joka on hyvin samankaltaista kun tämän kappaleen temput. Myös Nicholas Einhornen molemmat kirjat saattaisivat miellyttää teitä.