9. Basic Flourishes – Perus taidonnäytteet

”Taikuus on ensimmäinen taide, illuusioihin uskomista”

Rene Lavand

Taidonnäytteet ovat avoimia harjoittelun tuloksien esittelyä. Etenkin niin sanotut lavalla esiintyvät manipulaattorit esittelevät taidonnäytteitä varsin avoimesti ohjelmissaan. Myös lähellä esiintyvä taikuri voi käyttää taidonnäytteitä osana esitystään. Tällöin taidonnäytteiden tarkoitus ei ole luoda yleisössä mahdottomia taikuuden kokemuksia vaan lisätä esitykseen visuaalista esteettisyyttä. Taidonnäytteitä ei tarvitse myöskään käyttää alleviivaamaan taikurin taitoa vaan niitä voi käyttää myös luomaan erilaisia hetkiä osana esitystä.

Tällä oppitunnilla tutustumme muutamiin suhteellisen yksinkertaisiin taidonnäytteisiin. Ne antavat vaikutelman huomattavasti korkeammasta taidosta mitä niiden tekeminen oikeasti vaatii ja ne voivat olla yleisölle varsin mieleenjääviä. Lisää niitä esityksiisi kuitenkin varoen ja tarkasti etukäteen miettien.

Aikakoodit
00:05 Johdanto
00:22 Kahden käden viuhka
02:40 Yhden käden viuhka
04:30 Charlier yhdenkäden nosto
06:00 Ribbon Spread – Korttien levittäminen pöydälle
10:18 Card Spring – Korttihaitari

“Jos haluat esitellä kuinka taitava olet, ala jonglööriksi! Jongleeraus vaatii tunteja ja tunteja jatkuvaa harjoittelua, jotain mitä taikurit karttavat.”

Dai Vernon

Näyttääkkö taitoa vai Ei?

Taikatemput on tavallaan täysin hullunkurinen harrastus. Siinä missä katsoja näkee välittömästi kuinka esimerkiksi kitaristin tai jonglöörin taidot paranevat harjoittelun myötä, on taikuus ainut ala, jossa henkilö harjoittelee ja harjoittelee vain piilottaakseen taitonsa. Taikuri siis harjoittelee tekniikkaa jopa satoja tunteja, jotta kukaan ei ikinä näkisi sitä tai mielellään edes epäilisi että jotain tapahtui.

On täysin normaalia että tämä saattaa tuntua turhauttavalta. Viimeisen 20-vuoden aikana on alkanut yleistyä esiintymistyyli, jossa taikuri esittelee taitojaan avoimemmin tehden näyttäviä nostoja ja taidonnäytteitä ja muutenkin temput ovat selvästi visuaalisempi. Osa etenkin vanhemman polven taikureista kokee tämän suoranaisena pyhäinhäväistyksenä, koska heidän mukaansa se syö taikuuden tehoa. Osa taas kokee, että taidon avoin näyttäminen lisää esityksen visuaalista kiehtovuutta ja yleisön nautintoa.

Molemmille lähestymistavoille on sinänsä puolensa. Tarkastellaan tätä esimerkiksi korttitemppujen kautta, sillä niitä voi periaatteessa esittää täysin toisistaan poikkeavilla tavoilla. Ensimmäinen tapa, jota etenkin useat vanhemmat taikurit kannattavat, on vähäeleisempi. Varsinaista tekniikkaa ei näytetä ja erilaisia taidonnäytteitä kuten viuhkat, korttien näppärä nostaminen ja sekoittaminen pidetään minimissään, koska niiden koetaan heikentävän itse efektien tehoa. Tämä koulukunta siis uskoo, että tekniikan avoin esittäminen vie helposti tehon itse taikuudelta ja antaa katsojille helpon tien ulos: ”Henkilö (taikuri) on todella taitava ja näppärä sormistaan”.

Toinen tapa joka on yleisempää nuorempien taikureiden piirissä on suureleinen tapa, jolle on monta nimeä; XCM, Extreme card manipulation, flourishing, korttijonkka jne. Tässä tavassa taikuri avoimesti esittelee taitojaan tehden jatkuvia taidonnäytteitä korteilla. Tyyli on visuaalista ja paikoitellen jopa muistuttaa jongleerausta korteilla. Koulukunnan edustajat uskovat, että tämä lisää esityksen visuaalista kiinnostavuutta ja jopa katsojien arvostusta esiintyjää kohtaan, sillä esiintyjä on selvästi käyttänyt valtavasti aikaa tekemänsä opettelemiseen.

Näiden väliin sijoittuu vielä tyyli, jossa taikuri esittelee avoimesti taitoaan, mutta ei varsinaisesti jongleeraa. Taikuri esimerkiksi esittelee avoimesti korttipeleissä käytettäviä uhkapelitekniikoita, kuten pakan pohjalta tai välistä jakamista, tai erilaisia tapoja sekoittaa halutut kortit taikurin haluamiin kohtiin pakassa. Tämän tyylin edustajia moititaan siitä, että he paljastavat avoimesti tekniikoita, joiden avulla voidaan saavuttaa uskomattoman tuntuisia taikaefektejä. Kritisoijien mukaan yleisöllä ei kävisi edes mielessä, että taikuri kykenee jakamaan kortteja pakan keskeltä kenenkään huomaamatta, ellei taikuri olisi näyttänyt sitä mahdolliseksi.

Kaikissa ajatusmaailmoissa on puolensa ja lopullinen valinta miten haluat taikuuttasi ja taikatemppujasi lähestyä on sinun omissa käsissäsi. Omalta kohdaltani voin sanoa, että oma ajattelumaailmani on muuttunut paljon viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana ja eri aikoina olen ajatellut asiasta eri tavoilla. Esimerkiksi nuorena taikurina ajattelin, että kaikki oli täysin mustavalkoista ja kaikki taito piti piilottaa! Jossain vaiheessa kuitenkin, ehkä taitojen kehittyessä, taidonnäytteistä alkoi tulla ihan hyväksyttäviä. Nykyään taas teen avoimesti peluridemoja, joissa näytän salaisia tekniikoita ja minulla ei ole mitään näyttäviä nostoja tai vastaavia kohtaan. Henkilökohtaisesti koen että jokaiselle tyylille on aika ja paikka. Mutta tutustutaan hieman muutamiin maailmanluokan taikureiden mielipiteeseen aiheesta.

Taidon piilottamisen puolesta on kirjoittanut englantilainen mestaritaikuri Michael Vincent. Vincent kirjoittaa, että tyylin valitsemiseen tuntuu vaikuttavan paljon taikurin ikä. Vincentin mukaan XCM:n ja teknisen materiaalin esittäminen vetoaa eniten nuoriin esiintyjiin, koska he haluavat tuoda esille harjoittelunsa tulokset. Toisin sanoen tekniikan esittely toimii heille Vincentin mukaan henkilökohtaisen egon nostamisena, silläkin riskillä että se syö taikuuden tehoa. Vincentin mukaan vanhetessaan taikurit kokevat tälle vähemmän tarvetta ja esiintymistyyli usein selkeytyy ja yksinkertaistuu.

Taidon piilottamisen puolestapuhujat myös kirjoittavat, että taitojen esittelyn seuraaminen ei kiinnosta ihmisiä, sillä esityksen sisältö muodostuu silloin helposti; ”katsokaa mitä minä osaan” asenteen ympärille. Tosin minusta tämä olettamus on selvästi alunperinkin väärin argumentoitu, sillä ihmiset rakastavat katsoa toisia ihmisiä, jotka osaavat lähes yli-inhimillisiä asioita. Miksi muuten olympialaiset, jonglöörit, supersankari elokuvat jne keräisivät niin valtavia katsojamääriä?

“Nate Leipzig ei koskaan levittänyt kortteja viuhkaksi; hän ei koskaan tehnyt yhden käden viuhkaa ja vastaavia. Hän levitti kortit normaalisti kuten kuka tahansa jos hän halusi kortin valituksi. Hän sanoi että hän ei halunnut tehdä edes viuhkaa, sillä se osoitti taitoa.”

Dai Vernon

Tekniikan esittelemisen puolesta kirjoittaa mestaritaikuri Darwin Ortiz kirjassaan ”Scams and Fantasies with Cards”. Ortiz kirjoittaa, että taidon näyttäminen ei sulje pois mahdollisuutta katsojilta kokea mahdottomalta tuntuvaa taikuutta. Ortizin kirjoittaa esimerkkinä, että vaikka taikuri jongleeraisi kortteja avoimesti, mutta jos kortit jäisivät yhtäkkiä leijumaan itsestään ilmaan, taikurin itse seisoessa kahden metrin päästä korteista, niin katsoja ei kykene ohittamaan mahdottomuuden tunnetta vetoamalla sen johtuvan esiintyjä näppäristä sormista. Ortizin mukaan mahdoton efekti ei yksinkertaisesti ole selitettävissä sorminäppäryydellä. Taidonnäytteiden eduksi Ortiz kirjoittaa myös niiden esteettisyyden ja uskottavuuden lisäämisen.

Myös yhdysvaltalainen taikuuden kouluttajana tunnettu taikuri Jamy Ian Swiss on kirjoittanut, että taidonnäytteiden tekeminen lisää esiintyjän uskottavuutta. Swiss aloittaa jokaisen esityksensä tekemällä sarjan värinvaihtoja, joissa kortti näennäisesti muuttuu mahdottomasti kortista toiseksi. Tätät seuraa muutamia yhdenkäden sekoituksia. Swiss painottaa, että hän ei korosta tai vedä näihin huomiota liiaksi, mutta niiden tarkoitus on osoittaa hänen yleisölleen, että hän on ammattilainen ja selkeästi osaa asiansa, eikä hänen tarkoitus ole tuhlata yleisön aikaa.

Myös kanadalainen taikuri David Ben on jossain määrin taidonnäytteiden puolella. Benin mukaan silloin tällöin selkeästi vaikeiden asioiden tekeminen ja demonstroiminen lisää ihmisten arvostusta taikurin taitoja kohtaan ja samalla se myös edesauttaa mahdollista tilaajaa ymmärtämään mistä taikurille maksetaan. Korkean ammattitaidon saavuttaminen taikurina vie usein paljon kauemmin kuin vaikkapa lakimiehen tai lääkärin opinnot. Tosin, yhdysvaltalainen taikuri Chris Korn, joka on profiloitunut esiintymään multimiljonääreille ja kuninkaallisille, on sanonut, että taidon näyttäminen avoimesti ei välttämättä ole tarpeellista, sillä ”Ihmiset pystyvät tunnetasolla havaitsemaan ammattitaidon.” Sinänsä Kornin sanonnassa on perää ja olenkin kokenut itsekin hauskana lieveilmiönä sen, että pystyn lähes aina sanomaan tunteeko taikuri työvälineensä kuten korttipakan, pelkästään siitä miten hän pitää pakkaa kädessään tekemättä mitään.

Taidon näyttämistä ja piilottamista ei pidä myöskään sotkea visuaalisuuteen, vaikka usein nämä liitetään toisiinsa. Yleisesti niin sanottu visuaalinen taikuus on usein taidoiltaan vaativampaa ja tämä johtuu siitä, että itse taikuuden kannalta oleellinen efekti, eli se näennäisesti mahdoton asia tapahtuu usein yhtä aikaa sen salaisen asian aikana, joka mahdollisti tuon efektin. Tämä vaatii taikurilta täysin virheetöntä tekniikkaa sillä jo pelkkä epäilys että taikuuden hetkellä taikurin käsissä tapahtui jotain ylimääräistä, alkaa välittömästi syödä taikuuden tunnetta katsojan mielestä ja tarjoaa hänelle syyn olla noteeraamatta potenttiaalista ihmettä; “Hän teki jotain, en tiedä mitä mutta näin selvästi jotain…” Yleisesti käsiteltynä visuaalisuus ei yleensä viihteessä ole läheskään aina parempaa kuin ei visuaalinen. Käytetään esimerkkinä esimerkiksi kauhuelokuvia. Miksi Alien – Kahdeksas matkustaja, Tappajahai – Jaws tai vaikkapa Blair Witch Project ovat genren sisällä edelleen niin suosittuja vaikka kauhuelokuvia on tullut tuhansia niiden jälkeenkin? Syy tälle on yksinkertainen, ne jättävät tilaa mielikuvitukselle! Alienissa ja Tappajahaissa itse haita tai Xenomorphia ei nähdä kokonaan kunnolla koko elokuvan aikana! Osittain aikanaan tämä toki johtui siitä, että erikoistehoste tekniikka ei mahdollistanut niiden näyttämistä samassa mittakaavassa kun mikä olisi tänä päivänä mahdollista, mutta jos mietitään molempien elokuvasarjojen jatko-osia, niin ne eivät ole missään vaiheessa yltäneet alkuperäisten tasolle. Yksi syy tälle on se, että alkuperäiset jättivät runsaasti tilaa katsojan mielikuvitukselle kun taas jatko-osissa tyydyttiin enemmän mässäilemään verellä ja tehosteilla. 

Tästä johtuen taikuri Brad Henderson on sanonut että visuaalinen taikuus on usein kaikkein heikointa taikuutta, jota ihmiset voivat kokea, sillä se ei jätä tilaa mielikuvitukselle! Otetaan esimerkiksi temppu jota tulemme käsittelemään useamman kerran täälläkin; kortti muuttuu katsojan kortiksi. Voimme tehdä sen visuaalisesti tai ei-visuaalisesti. Visuaalisessa tavassa kortti muuttuu katsojan kortiksi esimerkiksi taikurin heiluttaessa sitä kevyesti kädessään. Äärimmäisen vahva efekti mutta taikuri piti korttia kädessään, salainen tekniikka myös täytyy tehdä samalla hetkellä itse kortin vaihtumisen kanssa ja luultavasti taikuri on vielä niin sanotusti “likainen” eli hänellä on jotain salattavaa josta yleisö ei saisi olla tietoinen. Esimerkiksi kädessä saattaa olla kaksi korttia ja yleisön pitäisi uskoa että kyseessä on vain yksi kortti. Sama temppu käyttäen esimerkiksi tekniikkaa jossa kortti näennäisesti vaihtuu katsojan kädessä. Katsoja ei näe kortin vaihtumista mutta se tapahtuu hänen omassa kädessään, eli näennäisesti taikuri ei vaikuttanut kortin vaihtumiseen. Vaihtoehtoisesti taikuri voi maalata katsojan mieleen mielikuvia, joista katsojan mielikuvitus tekee todellista. Esimerkiksi katsoja saa käteensä näennäisesti jokerin. Taikuri pyytää katsojaa keskittymään korttiin, muistelemaan siinä ollutta kuvaa ja kuvittelemaan että se on kuin ameeba joka lähtee jakaantumaan pieniin osiin muodostaen uuden kuvan, kuvan kortista joka on vain katsojan mielessä. Katsoja kääntää kortin ja näin on tapahtunut. Katsojalla on kuitenkin nyt vahva mielikuva, jonka hän on itse mielessään luonut, joka on luultavasti paljon vahvempi kuin visuaalinen vaihtuminen.

Visuaalinen taikuus on kuitenkin hyvin suosittua taikureiden keskuudessa. Tämä johtunee osittain siitä, että taikurit itse tunnistavat usein rutiinien salaisuudet ja tekniikat joilla ne saavutetaan joten taikuudessa ei heillä ole enää paljoakaan tilaa mielikuvitukselle. Sen sijaan he osaavat arvostaa hyvin tehtyä visuaalista liikettä. Tosin tavallinen katsoja ei omaa vastaavaa tietämystä taikuudesta ja taikuuden metodeista joten useissa tapauksissa ei visuaalinen taikuus on heille tehokkaampaa ja mieleenjäävempää sillä se jättää runsaasti tilaa heidän omalle mielikuvitukselleen.

Visuaalinen taikuus ei kuitenkaan ole missään nimessä huonoa ja sille on ehdottomasti aikansa ja se soveltuu erinomaisesti tiettyihin tilanteisiin kuten esimerkiksi videolle. Jos et ole itse läsnä kokemassa taikuuden efektiä, mielikuvituksesi ei lähde laukkaamaan samalla tavalla kuin läsnä ollessa. Vastaavasti taas taikuuden psykologiset puolet eivät välity kovinkaan tehokkaasti videolta. Tämän takia  visuaalinen, nopea, mahdoton tapahtuma videolla on tehokas tapa myydä taikuutta. Kuitenkin live-tilanteessa, ihmisen oma mielikuvitus vie lähes aina voiton visuaalisuudelta. Visuaalinen taikuus toimii myös erinomaisesti tilanteessa jossa on paljon niin sanottuja häiritseviä tekijöitä, kuten vaikkapa kovia ääniä ja kirkkaita valoja tai yleisö on yksinkertaisesti nauttinut reilummasti vettä väkevämpää. Olen itse kokenut että nopea ja kovaa iskevä visuaalinen taikuus soveltuu erinomaisesti tällaisiin tilanteisiin.

Artikkeli on julkaistu alunperin blogissani www.taikuriristiharju.com/blogi

”Paremmuuden tai itsensä kehuminen voi olla tappavaa taikurille. Sinun täytyy olla miellyttävä persoona”

Dai Vernon

Card Stab

Historia

Videon temppu on Nate Leipzigin ”Card Stab” ja se on alunperin julkaistu ”Dai Vernon’s Tribute to Nate Leipzig” kirjassa 1963 (s.54).

Lisää tempusta

Jo 1700-luvun alusta taikurit ovat löytäneet valittuja kortteja veitsellä. Taikurit kuten Max Malini, Nate Leipzig ja Bob Sheets ovat tehneet siitä niin sanotun nimikkorutiininsa. Tempusta on julkaistu jälleen kymmeniä, ellei jopa satoja versioita, mutta sitä näkee esitettävän hyvin harvoin nykyään mikä sinänsä on sääli, koska temppu on sinänsä suhteellisen hämäävä ja veitsen käyttäminen tempussa lisää siihen draamaa ja vaaran tuntua.

Videon versio on suhteellisen yksinkertainen ja valitsin sen tähän koska sen voi tehdä tylsällä voiveitsellä. Riski että satutatte itseänne tai jotain muuta temppua tehdessä on siis varsin pieni. Mutta tästä huolimatta kannattaa olla tarkkana kun työnnätte veitsen pakan väliin. Jos tarjolla ei ole nenäliinoja tai lautasliinaa niin tempun voi tehdä hyvin myös sanomalehden sivulla. Tämä on itseasiassa tapa jolla Nate Leipzig esitti temppua alunperin. Alunperin Leipzig käytti myös kahta valittua korttia tempussa ja hän kontrolloi toisen pakan pohjalle ja toisen pakan alle, ennen korttien pläräämistä kädestä käteen. Nyt nostoa tehtäessä Leipzig painoi kortteihin taitoksen ja toinen katsojan valinta oli siis pakan avautuessa yläosan pohjimmainen kortti ja toinen kortti alaosan päälimmäinen. Kortit siis ovat molemmilla puolilla veistä kun ne paljastetaan.