CARDINI

Tämä artikkeli on ehkä hieman lyhyempi kuin aikaisemmat, sillä artikkelin taikuri tuli kuuluisaksi ja ansaitsi elantonsa yhdellä noin 10 minuuttisella manipulaatio-ohjelmalla. Tätä ohjelmaa pidetään edelleen legendaarisena ja monien mielestä sitä parempaa ei ole nähty.

Richard Valentine Pitchford syntyi Walesissa 1895 ja taiteilijanimellä ”Cardini” oli yksi Vaudevillen ajan suuripalkkaisimmista esiintyjistä.

Cardinin kiinnostus taikuuteen heräsi jo nuorena ja esimerkiksi ensimmäisessä maailmansodassa, hän harjoitteli sorminäppäryyttä korsuissa ja poteroissa kylmästä ilmasta johtuen hanskat kädessä ja tästä tuli myöhemmin yksi hänen tavaramerkeistään.

Hän haavoittui ja joutui käymään läpi pitkän kuntoutumisjakson jonka aikana hän jatkoi aktiivista harjoittelua ja kotiuduttuaan hän alkoi esiintyä ammattimaisesti taikurina. Hän esimerkiksi esiintyi Lontoon kauppakeskuksissa taikurinvälineiden esittelijänä ja myöhemmin laivoilla. Uransa alussa Cardini teki myös puheohjelmaa lavalla ja tähän aikaan hän vaihtoi vielä taiteilijanimeään useampaan otteeseen, kunnes Australiassa ollessaan hän sattui käyttämään samaa taiteilijanimeä kuin etsintäkuulutettu rikollinen, joka sai poliisit kiinnostumaan hänestä ja hänen sen aikainen manageri ehdotti että hän ottaisi käyttöönsä taiteilijanimen “Cardini” koska se muistutti “Houdinia”. Näihin aikoihin Cardini alkoi myös harjoitella manipulaatio-ohjelmaansa.

Erinäisten mutkien kautta hän päätyi lopulta New Yorkiin ja manipulaatio-ohjelma alkoi muistuttaa lopullista muotoaan. Cardini myös tapasi vaimonsa Swanin ja tästä tuli kiinteä osa Cardinin ohjelmaa esiintyessään hotellipoikana, joka keräili kevyesti humalaiset herrasmiehen tiputtelemia välineitä.

Cardinin ohjelma erosi hyvin  pitkälti aikalaistensa ohjelmasta siten, että ohjelmassa on selkeä juoni ja rakenne. Lievästi humalaista herrasmiestä kummittelevat kortit, pallot ja palavat savukkeet. Taikuri ei myöskään alleviivaa taitoaan vaan taikuri esittää olevansa ihan yhtä yllättynyt tapahtumista kun yleisökin. Mutta ylimääräisen kuvailun sijaan helpompi näyttää; eli ehkä maailman paras manipulaatioesitys:

Ohjelma teki siis Cardinista tähden ja hän esiintyi presidenteille ja kuninkaallisille kiertäen sekä Yhdysvaltoja että Eurooppaa ollen aikanaan yksi maailman kovapalkkaisimmista viihdyttäjistä. Koska hän ei voinut olla useassa paikassa yhtä aikaa ja hän oli äärimmäisen kysytty esiintyjä, lukuisat taikurit koettivat kopioida tai jäljitellä hänen esitystään. Cardini oli hyvin pitkälle katkera tästä kopioinnista, mutta valitettavasti tuolloinkaan tekijänoikeuksiin ei suhtauduttu vakavasti, joten piratismi rehotti. Kopioinnin pelosta johtuen Cardini kieltäytyi kaikista tv-esityksistä hyvin pitkälle uraansa ja yllä oleva video onkin yksi harvoista tallenteista hänen esityksestään ja siinä Cardini on jo 62 vuotta.

Cardini kuoli New Yorkissa 1973. Cardinin lapsenlapsi Randy Pitchford on tunnettu mediapersoona joka on viime vuosina aiheuttanut kohua lausunnoillaan ja hän omistaa muun muassa Gearbox videopeliyhtiön sekä Genii taikurilehden.