Mentalismi

Mentalismi on taikuuden ala-laji jossa esiintyjä ei näennäisesti tee taikatemppuja, vaan esittelee ilmiöitä joita voivat olla esimerkiksi ennustaminen, ajatustenluku, hypnoosi, telepatia, mikroeleiden lukeminen tai vaikkapa yliluonnollinen muisti.

Mentalismin suosio on suorastaan räjähtänyt taikureiden keskuudessa viimeisen parin vuosikymmenen aikana ja siinä missä ennen mentalisteja oli vähän, niin tänään joka toinen taikuri tuntuu markkinoivan itseään myös mentalistina. Pitempään mentalismia tehneet jossain määrin ovat vetäneet tästä herneen nenäänsä ja taikuripiireissä ei ole ollenkaan tavatonta, että mentalistit jopa koettavat ottaa etäisyyttä taikureihin ja piilotella yhteyttään taikuuden maailmaan. Useissa tapauksissa mentalistit ovat myös jo taiteilleen siinä rajalla, onko heidän esittämänsä illuusiota vai väittävätkö he tekemänsä olevan todellista. Esimerkiksi tapaus Uri Geller… Tuossa ehkä piileekin yksi isoimmista mentalismin ja taikuuden eroista. Siinä missä taikuri pyrkii jäljittelemään asioita jotka ovat mahdottomia, mentalisti usein esittää asioita jotka ehkä voisivat olla mahdollisia. Tosin menetelmät mitä sekä taikurit että mentalistit käyttävät ovat hyvin pitkälle samankaltaisia.

Mentalismi on siis taikuuden ala-laji ja harrastajan näkökulmasta se on aavistuksen ongelmallinen. Mentalismi vaatii usein toimiakseen jossain määrin uskoa yleisöltä, sillä mentalistien käyttämät metodit eivät aina ole kaikkein hienovaraisimpia. Useissa tapauksissa esimerkiksi taikurin käsissä tietyt mentalistien käyttämät metodit eivät yksinkertaisesti toimi siksi, että yleisö katsoo taikuriesitystä eri mielentilassa kuin mentalistin esitystä ja tästä johtuen he esimerkiksi analysoivat näkemäänsä erillä tarkkuudella. Taikurin tiedetään huijaavan jotenkin, mutta mentalisti saattaa tehdä jotain oikeasti. Mielentila jossa mentalistin tekemistä siis katsotaan antaa mentalisteille jonkin verran vapauksia heidän käyttämien metodien suhteen. He voivat siis käyttää metodeja joista taikuri jäisi luultavasti kiinni. Jotta yleisö katsoo esitystä tällaisesta näkökulmasta, vaatii se sitä, että yleisö ei tunne esiintyjää. Mentalismin esittäminen perheelle, kavereille ja muille läheisille vakavasti otettavana mentalismina onkin tästä johtuen äärimmäisen vaikeaa! Puolisosi ja läheisesi ovat useissa tapauksissa tunteneet sinut vuosikymmeniä ja he tietävät että sinulla ei ole ”kuudetta aistia” tai mitään erikoiskykyjä, mutta ventovieras ei ole siitä täysin varma. Mutta tästä johtuen mentalismin esittäminen vakavana mentalismina on harrastajalle vaikeaa.

Taikuri Garret Thomasilla tosin on tähänkin ratkaisu; älä esitä mentalismia mentalismina vaan esitä sitä taikuutena. Piilota efekti aavistuksen paremmin ja mieti hieman enemmän mitä esitystapaa käytät tempussa ja pystyt luultavasti esittämään mentalismin alle sopivaa efektiä myös läheisillesi ilman isompia ristiriitoja. Tosin, läheisille esiintymisestä löydät laajemmin tietoa artikkelit osiosta.

Lähteitä Mentalismin opiskeluun

Tony Corinda – 13 Steps to Mentalism

Kirja jonka varmaan 99% maailman mentalisteista on jossain vaiheessa lukenut ja ilmeisesti mentalismin alle sijoittuva kirja josta on tehty eniten uudelleenpainoksia.

”13 Askelta Mentalismiin” soveltuu aloittelijoille mutta myös pitemmälle alalla olleille ja tänäkin päivänä lukuisien suosittujen mentalistien efektien juuret ovat löydettävissä kirjasta. Kirjassa on yli 400 sivua ja käsittelee lukuisia mentalismin ala-lajeja 13:sta kappaleissaan; mentalistien salaiset apuvälineet, näköesteet ja silmät sidottuna tehtävä mentalismi, ennustaminen, kirjatestit, kahden henkilön välinen telepatia, korttitemput, julkisuustempaukset jne. Tekniikan lisäksi kirja käsittelee mentalismin ja psyykkisten ilmiöiden esittämistä ja käsikirjoittamista.

Lyhyesti, jos mentalismi kiinnostaa sinua, hanki tämä kirja! Kirja on saatavilla lukuisista eri lähteistä hieman alle 40€ hintaan.

Theodore Annemann – Practical Mental Magic

Toinen mentalismin perusteoksista on Annemannin Practical Mental Magic. Annemann oli taikuuden ammattilainen joka erikoistui mentalismiin. Hän on edelleen kuuluisa lukuisista tempuistaan ja ideoistaan jota taikurit ja mentalisti käyttävät edelleen esityksissään. Kirja on julkaistu alunperin 1944 vapaasti suomennetulla lisänimellä ”kattava kokoelma parhaista mentaalitempuista viimevuosilta”. Kirja sisältää yli 200 temppua tai mentaalista efektiä 12 pääluvun alla. +300 Sivua asiaa hyvällä kuvituksella.

Kirjasta on otettu lukuisia uudelleenpainoksia ja se on helposti saatavilla. Hinta näyttää vaihtelevan noin 10-20€ välillä hieman paikasta riippuen. Suomessa ainakin Adlibris ja Aprilli myyvät kirjaa. Kirjasta näyttää olevan tarjolla myös eBook versio.

Pete Poskiparta – Arjen Mentalisti

Poikkeuksena listalla suomeksi kirjoitettu kirja. Pete Poskiparta on suomalainen mentalisti ja taikuri ja tämä kirja on alunperin julkaistu 2017 ja se on suunnattu tavallisille ihmisille eikä sinällään olen niin sanottu taikurikirja. Mentalismista kiinnostuneelle se on kuitenkin erinomainen opas aiheeseen suomenkielellä. Kirja opastaa miten opit helposti ja nopeasti muistamaan ihmisten nimet, kauppalistat ja muut arjessa eteen tulevat asiat. Kirjassa avataan myös mentalistien esityksissään käyttämiä aihepiirejä kuten kehonkieltä, mitä ilmeet, eleet ja liikkeet merkitsevät ja miten niitä pitäisi tulkita. Kirjassa on mukana hauskoja kertomuksia keikkamatkoista ja viihdebisneksen kulisseista sekä muutama helppo, mutta vaikuttava mentalistitemppu.

Aavistuksen pitemmälle harrastuksessa edenneille Pete Poskiparta julkaisi myös 2010 kirjan ”Ihmeitä – Mentalismia & Taikuutta”. Ihmeitä muistuttaa enemmän perinteistä taikurikirjaa ja se sisältää useita ammattimaisia taika- ja mentaalitemppuja sekä antaa lisäksi aimo annoksen oppia esiintyjän käytännön työstä sekä taikuuden ja esiintymisen teoriasta. Ihmeitä kirjan painos taitaa olla loppuunmyyty, mutta kirja löytyy kyllä useammasta kirjastosta ja on siis luettavissa ainakin kaukolainalla.

Bob Cassidy – Fundamentals of Professional Mentalism

Bob Cassidy oli yksi maailman merkittävimmistä mentalisteista ja hänen mielipidettään arvostetaan suuresti alan piireissä. Cassidy onkin nimi joka kannattaa pitää mielessä jos mentalismi kiinnostaa laajemmin, sillä hän ehti julkaista suhteellisen kattavan tuotannon elämänsä aikana mutta en ihan aloittelijalle suurta osaa Cassidyn tuotannosta suosittelisi. Fundamentals of Professional Mentalism, vapaasti suomennettuna ”ammattimaisen mentalismin perusteet” on kuitenkin kirja jota voin lämpimästi suositella myös aloittelijoille. Cassidy itse asiassa jopa katui kirjan nimeämistä näin koska hän koki että useat pitempään alalla olleetkin hyötyisivät kirjan sisällöstä, mutta perusteet sanasta johtuen monet ohittivat sen. Kirjassa Cassidy pyrkii vastaamaan yleisimpiin mentalisteja tai mentalismista kiinnostuneiden mieltä painaviin kysymyksiin. Tämän lisäksi kirjassa on Cassidyn omia mentalismirutiineja. Kirja on saatavilla satunnaisesti painettuna, mutta myös eBookina Lybrary.comista.

Banachek – Psychological Subtleties

Banachekin (Steven Shaw) kirjoittama Psychological Subtleties on mentalismin klassikko ja yksi kaikkien aikojen myydyimmistä mentalisteille suunnatuista kirjoista. Kirja keskittyy mentalismin psykologisempaan puoleen ja käsittelee monipuolisesti sitä miten psykologiaa ja sanoja käyttämällä mentalismista voidaan saada tehokkaampaa. Kirja sisältää myös lukuisia temppuja ja esimerkkejä jotka voidaan esittää useissa tapauksissa pelkkiä sanoja käyttäen. Kirja sisältää muun muassa lukuisia metodeja kuinka katsoja saadaan valitsemaan vaikkapa tietty numero, työkalu tai kuvia näennäisesti vapaasti pelkkiä sanoja käyttäen. Huomionarvoista kuitenkin on että koska kirjan opit pohjautuvat hyvin pitkälle psykologiaan, vaativat ne esiintyjältään tiettyä varmuutta ja tekniikat eivät ole niin sanotusta täysin varmoja vaan ne toimivat pääsääntöisesti esiintyjästä riippuen 60-90% tapauksista.

Kirjasta otetaan tasaisesti uusintapainoksia joten saatavuuden pitäisi olla hyvä. Kirjalle on viimevuosina julkaistu myös kaksi jatko-osaa, mutta jatko-osat on jälleen suunnattu ehkä aavistuksen pitemmälle harrastuksessa ehtineille.

Barrie Richardson – Theatre Of The Mind

Theatre of the Mind ei varsinaisesti ole aloittelijoille suunnattu kirja, sillä se sisältää 53 kokonaista mentalismirutiinia käsikirjoituksineen kaikkineen. Pääosa rutiineista ei ole kovinkaan vaativia, iso osa jopa suhteellisen helppoja, mitä nyt joissain joutuu hieman ehkä rakentelemaan jotain pientä rekvisiittaa. Kirja on myös minusta paras mentalismista ikinä lukemani kirja ja tästä johtuen uskallan suositella kirjaa myös aloittelijoille.

Olen itse naureskellut taikureille ja mentalisteille jo vuosikymmenen, että jos tekisin mentalismia, niin voisi hyvin helposti kasata koko esitykseni tästä yhdestä kirjasta ja kokonaisuus olisi äärimmäisen korkeatasoinen. Tämä on sinänsä hauskaa koska kirjoittaja Barrie Richardson ei ikinä ollut ammatti-esiintyjä. Hänellä oli MBA ja tohtorin tutkinto markkinoinnista ja taloustieteestä ja hän toimikin lähes koko elämänsä johtavissa opetusalan tehtävissä, mutta esiintyi satunnaisesti automatkan säteellä kotoaan esiintyen muun muassa Yhdysvaltain presidentille.

Valitettavasti kirjan painos on loppuunmyyty, mutta sitä näkee satunnaisesti vielä taikuriliikkeiden verkkosivuilla ja käytettyjen kirjojen myyntipalstoilla. Mutta muutaman vuoden sisään pelkään että kirjan hinta saattaa nousta rajusti. Kirjalle on myös kaksi jatko-osaa ”Act Two” ja ”Curtain Call”. Molemmat ovat myös todella korkeatasoisia, mutta jostain syystä itselle nimenomaan tämä ensimmäinen on paras.